Palosaaren Urheiluseura

Urheilutoimintaa Präntöön sydämessä jo 120 vuotta

Veteraanien SM-hallit 4.-5.2.

Palosaaren Urheiluseura oli mukana järjestämässä yleisurheilussa Suomen aikuisurheiluliiton (SAUL) SM-kisoja Botniahallissa 4.-5.2.2023. Kisajärjestelyt sujuivat ahkerien talkoolaisten ansiosta mallikkaasti ‒ eikä uusilta Suomen ennätyksiltäkään vältytty. Ohessa linkki tuloslistaan.

Onnistuneet karnevaalit

Karnevaalit tekivät paluun Palosaaren torilla koronarajoitusten jälkeen 8.-9.6.2022. Sääennusteissa näkyi muutama päivä ennen karnevaaleja vielä isoja sadealueita, mutta loppujen lopuksi karnevaaleja juhlittiin poutasäässä. Palosaaren Urheiluseuran väki osallistui järjestelyihin mm. myymällä makkaraa, kahvia ja arpoja, pitämällä temppurataa ja valvomalla järjestystä.

Kakkukahvit nautittu seuran syntymäpäivillä

Koronarajoitukset ovat sen verran väistyneet, että PUS pystyi viettämään 120-vuotisjuhliaan Palosaaren Järjestötalolla la 9.4.2022. Mukaan oli kutsuttu jäsenistöä ja eri yhteistyötahoja. Pitkäaikaisesta urheilun hyväksi tehdystä työstä palkittiin seura-aktiiveja. Ansiomerkkejä ja ruusuja olivat jakamassa Jarkko Tenkula ja Ari Tuurinmäki. opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali: Riitta Hautamäki ja Jukka Kuusi TUL Pohjanmaan piirin […]